”Onko käveleminen taidetta?”
”Onko käveleminen taidetta?”, kysyi yksi marketin kahvipisteellä. ”Mikä tuosta tekee taidetta?”, tiedusteli toinen tien poskessa. Ytimeen menevä kysymys esitettiin matkan varrella monta kertaa, usein heti sen jälkeen, kun kerroin miksi olen kävelyllä ja mitä huomioliiviin painettu Taidevaltakunta tarkoittaa. ”Mikä kohta tuossa on taidetta?”, tiukkasi tarkin.
Jos taide olisi vain pohjustetulle pellavakankaalle öljy-tai akryylivärein toteutettuja asioita, tai grafiikan menetelmin tehtyjä kehystettyjä kuvia tai vaikkapa marmoriin veistettyjä kolmiulotteisia muotoja, joilla on aihe ja joiden on tarkoitus päästä esille tunnustettuun taiteen tilaan ja tulla myydyksi, eipä tästä juuri taiteeksi olisi.
Jo pelkästään Hämeenlinnan taidemuseon saleihin ripustettua Taidevaltakunta ’24 -näyttelyä kiertäessään huomaa, että konstit on monet. Öljyvärimaalauksia on esillä yksi. Grafiikan menetelmiä on käytetty. Veistoksen tunnusmerkit täyttyvät. Piirtämistä esiintyy. Valokuva ja video-teokset on jo pitkään hyväksytty taiteen yhteyteen. Digitaaliset menetelmät ovat työkaluja siveltimien ja talttojen tapaan. Materiaalina voi käyttää mitä vaan. Tässä näyttelyssä kiertävä katsoja kohtaa esimerkiksi latausjohtoja, kuormaliinoja, betonia ja hometta. Biennaaliin valitut, museon ulkopuolelle toteutetut teokset eivät nekään ole mytologisia aiheita esittäviä pronssivaluja.
”Otat siis kuvia”, oletti moni ja osuikin osittain oikeaan. Pelkkä kuvausmatka olisi patikan pitävä perustelu. Kävellessä korostuu erityisesti kuvattavan kohteen löytäminen. Toinen keskeinen seikka on hitaan kyky seisahtua kohteen ääreen missä hyvänsä. Jalkaisin voi astua askeleen lähemmäksi tai hakea kuvakulmaa loitommalta. Kävelijän ja kohteen väliin ei tule vauhti eikä tuulilasi.
Minun puhelimella napsitut kuvani eivät kuitenkaan ole taideteoksia siinä mielessä, että ne olisi tarkoitettu tulostettavaksi, kenties kehystettäväksi ja seinälle nostettavaksi. En pidä niitä myöskään dokumentaarisena esityksenä kohteesta. Kuvani ovat osa isompaa kuvaa. Ne kuvittavat kertomusta esimerkiksi verkkoon jaetussa materiaalissa. Osaltaan ne alleviivaavat valitun työtavan edellä mainittuja erityispiirteitä.
Taiteeksi on jo vuosikymmeniä tunnistettu ja tunnustettu myös performanssi. Nykysuomen sanakirjasta, perforaation ja pergamentin välistä, ei löydy touhulle kätevää määritelmää. Pidemmistä määritelmistä on kirjoitettu kokonaisia kirjoja. Verkon Wikipediasta poimin tiivistävän lauseen. ”Performanssi; (esitys, saavutus, suoritus, esiintyminen) on yleisön edessä esitettävä taide-esitys.” Tässäkin lauseessa sana taide on korostettu sinivärillä. Se on tekstiin upotettu linkki, joka johtaa erilliseen selitykseen.
Ajatellaan, että Valtakunnan askelmitta -teos on kuukauden mittainen performanssi. Silloin se on kaiken aikaa ja kaikin kohdin taidetta, koska performanssi on taidetta. Kuulostaa kovin helpolta. Vastaus on vähintään välttävä, mutta minulle se ei riitä. Ensimmäistä taiteilijan työhön liittyvää kävelyä tehdessäni en tullut patikoinnin performanssi-kulmaa edes ajatelleeksi. Edelleen, lähes vuosikymmen myöhemmin, ajatus tuntuu uudelta ja oudolta. Joudun hakemaan vastausta toista polkua tallaten.
Otan lähtökohdaksi muut teokseni. Nekin tapaavat olla kookkaita. Jos teos yksinään on pieni, kuuluu se lähes poikkeuksetta osana suurempaan kokonaisuuteen, jota työstän vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Rakennan metsää ja puista avaruutta. Olen veistänyt Kaikkihärän, jonka sisään kokoan kaiken.
Kenties päivieni päähän venyvän työrupeaman aikana ehdin kiertää isoja kysymyksiä monelta kantilta. Työskentely on minulle keino muovata muistiinpanoja ja pienoismalleja käsittämättömästä, käsittämättömän, ylenpalttisen runsaasta maailmasta. Leikin vakavaa palikkaleikkiä.
Viime aikoina olen myös pyrkinyt irti hitaasti kasaan kertyvien kokonaisuuksien taikapiiristä. Otan päähän pälkähtäneestä tuumasta mahdollisimman välittömän vaarin. Toteutan teoksen nopeasti. Materiaali on käsille osuvaa. Tekniikan voi tarvittaessa opetella. Myös nämä irtolaiset ovat minun teoksiani. Usein nekin lopulta päätyvät sivuraiteelta jollekin oman taideversumini kehälle.
Tätä taustaa vasten tarkasteltuna Valtakunnan askelmitta näyttää minun teokselta. Puusta kasatun maailmankuvan tapaan sekin on varsin kookas. Pohjan koko on noin 75 x 116 kilometriä. Korkeutta saattaa kertyä noin 200 metriä merenpinnasta. Palikkatornien lailla tämäkin teos on työkalu, jota käyttäen yritän ymmärtää jotain itseäni isompaa. Kuten kaiken kokoavan veistoksen sisään, myös askelmitan kehikkoon sopivat älynväläykset ja suvituulessa repsottavat ajatukset langat. Kuten useimmat yksinkertaisena itsensä ensiesitelleet ideani, tämäkin osoittautui lopulta melko työlääksi toteuttaa.
Valtakunnan askelmitta -teos on monella tapaa myös edistysaskel muin menetelmin tekemiini töihin verrattuna. Tällä kertaa suuren teoksen siirtämiseen ei tarvitse vuokrata pakettiautoa. Näyttelyn jälkeen en joudu järjestämään puolta miljoonaa askelta varastokopin hyllyille. Soratien pientareelle jättämäni jalanjäljet ovat hävinneet ja teoksen hiilijalanjälkikin on pienen pieni.
Tällä kertaa teos tulee valmiiksi. Kävely päättyi jo kesäkuun puolivälissä ja toimistotyöt panen pakettiin viikon sisällä. Tätä teosta ei tarvitse nostaa takaisin höyläpenkille.
Valtakunnan askelmitta -teos ja sen askeleita ottanut tekijä saivat nauttia melkoista julkisuutta. Teoksen saavuttamaa yleisömäärää on vaikea arvioida. Taatusti se on suurempi kuin galleriaan pystytetyssä näyttelyssäni koskaan. Tien päällä teos ja sen tekijä kohtasivat yleisöä, josta usein tuli osallistuja. Tilanteesta puuttui järjestetyn taiteilijatapaamisen rakenne. Gallerian vieraskirjaan mahdollisesti kirjoitettavat kommentit ja kiitokset sai kuulla suoraan. Onko kävely taidetta? Onko pelkkä kävely taidetta? Kenen kävely on taidetta? Mitä kävelyyn pitää lisätä, että siitä tulee taidetta? Valtakunnan askelmitta -teos on taidetta jo senkin takia, että se herättää halun esittää kysymyksiä. Paitsi maantiellä, olen itsekin tutkimusmatkalla myös tässä mielessä. Tämänkin teoksen eteen tehty työ johti tekijänsä jännittäville jäljille. Jäljen se jätti myös moneen vastaantulijaan ja juttukaveriin marketin kahvipisteellä.
Lue retkeilyteknisen raportin ensimmäinen osa: Valtakunnan askelmitta, retkeilytekninen raportti – Taidevaltakunta
