Taiteilijahaun infotilaisuus ja paneelikeskustelu 21.2.25 Tampereella

Taiteilija- ja teoshaun infotilaisuus järjestetään Kulttuuritalo Laikun musiikkisalissa (Keskustori 4) perjantaina 21. helmikuuta klo 12–16.

Infotilaisuuteen paikan päälle tuleville on ennakkoilmoittautuminen 17.2. mennessä.

Hakuinfo-osuutta klo 12–13.30 voi kuunnella myös kaupunkikulttuuriyksikön YouTube-kanavan kautta. Linkki YouTubeen sivun lopussa. Tilaisuudessa ei ole moderointia eikä sitä tallenneta. Tilaisuus on suomenkielinen.

Infotilaisuuden ohjelma

klo 12–13.30 Hakuinfo biennaalin teemasta, teoshausta, hakukriteereistä ja näyttelypaikoista

Hakuinfossa saadaan viimeisimmät tiedot taiteilija- ja teoshausta sekä näyttelypaikoista. Tiedot päivitetään myös näille verkkosivuille.

klo 13.30–14 kahvitauko ja verkostoitumista

klo 14–16 paneelikeskustelu

Infotilaisuuden toiseen osaan eli biennaalin teemaan pureutuvaan paneelikeskusteluun voi osallistua vain paikan päällä.

Aiheesta keskustelemassa ulkopuolisina asiantuntijoina ovat Sitran johtava asiantuntija Mikko Dufva, M-Cultin toiminnanjohtaja Jussi Koitela, Suomen valokuvataiteen museon kuraattori, tutkija Päiviö Maurice Omwami, kuraattori, tutkija ja kuvataiteilija Pauliina Pesonen sekä aktivisti, taiteilija ja dj Meriam Trabelsi.

klo 16.20–17 tilakatselmus TR1-rakennuksessa (Väinö Linnan aukio 13)

Infotilaisuuden jälkeen on vielä mahdollisuus käydä tutustumassa tuleviin näyttelytiloihin Finlaysonin alueella. Lähdemme yhdessä kävelemään Laikusta Finlaysonille klo 16.10.

Tampereen taidemuseo, Hämeenlinnan taidemuseo ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan perustaman Taidevaltakunnan tavoite on antaa valta taiteelle.

Tule mukaan!